Marraskuu ja viikset

Emme ole kadonneet mihinkään, mutta nukuimme marraskuun aloituksen lampaantaljan uumenissa. Me kaikki, koko porukka.

Tällä lailla nukutaan.

Vaikka emäntä on suht joustava vuodenaikojen suhteen, marraskuu menee talvipesänomaisesti. Olemme nököttäneet kaikki lampaantaljalla viltti korvilla, kehränneet, hyrränneet ja kääntäneet kylkeä; emäntä on rapsuttanut meidän korvallisia ja silitellyt. Tänään on kuulemma siirrytty talvimoodiin, joka lupaa taas pirteämpää toimintaa. No jaa, meille käy tämä silittelykin.

Meillä on Trioloiden ja Herra Nilssonin ohjeistamana viiksikuva tuolla loppupuolella, mutta ensin vähän koostetta menneistä:

Miiru söi sen koko munuaisen. Kaiken. Tykkäsi. Emäntä sanoi, että saattaa hetki mennä, ennen kuin tulee uusi ostettua, mutta joka
tapauksessa ostetaan jatkossakin. Oli kuulemma ihan hyvä kokeilu. Minä ja Tirre ei aiota jatkossakaan syödä. Yffff.
Hiekkikset jatkaa kahdella hiekalla, mikrolla ja puupohjaisella. Me ollaan tomeria kaivamaan ja peittämään, niin emäntä nostaa ihan turhanaikaisen metelin, kun kuulemma puruja lentää kaikkiin ilmansuuntiin. Kummastakin hiekkiksestä, siinä ei ole eroa, mutta mikrohiekka on kuulemma helpompi siivota. – Sehän ei meidän murhe ole, siksi meillä on tämä henkilökunta. Työhön, työhön!
Puupohjainen hiekka on nyt heiluriovisessa umpivessassa. Miiru ei tunnetusti siedä suljettuja, pimeitä paikkoja, mutta tuo vessa onkin yllättäen ihan ok! Purut kyllä lentää oven alta, mutta emäntä on niin riemuissaan kehityksestä, että vaikka marmattaa, niin silti mielellään siivoaa.
Me on oltu nyt muutamina öinä mahdottomia niinkuin Frieden ja Figon emäntä sanoo. Meillä se on ilmennyt niin, että kun emäntä nukkuu vielä parvekkeen ovi auki, me juostaan yöllä alakerrasta yläkertaan, siitä parvekkeelle ja rymistellään, sitten taas alakertaan, niin että portaat ryskyy. Samalla vähän jahdataan toisiamme, karvat pöllyää ja pikkuisen kiljutaan. Emännän pitää herätä ojentamaan meitä, laittamaan ovet kiinni ja teljetä meidät makuuhuoneen ulkopuolelle. Se ei käy ja niin me sitten raavitaan oven alalaitaa, kunnes emäntä taas avaa oven…
Matolääkkeet otettiin toissa viikolla. Eläinlääkäri on ensi viikolla, ihan perusrokotukset ja samalla katsotaan yleiskuntoa. Miiru otti nappinsa perinteisen helposti, minä en. Emäntä sanoi vuokraavansa minut havaintokappaleeksi nostolaitteiden kouria suunnitteleville insinööreille: minun pienessä suussani on niin suuri puristusvoima, että sinne ei ujuteta mitään ylimääräistä ellen itse suostu suutani avaamaan. Mallintakaapas se ja ei tipu lastit kourasta. – En siis syönyt emännän antamana matolääkettä. Emäntä turhautui ja heitti muussaantuneen napin ruokakuppiini, josta kävin sitten itse syömässä sen. Damdadamdamdaa… Nyt kuulemma pyydetään se niskaan laitettavan lääkken resepti ensi viikon lääkärikäynnin yhteydessä.
Meillä on se uusi aktivointilelu vielä esittelemättä, mutta on se postaus tulossa.

Mun puolesta moikka!
– Pipsu –

Tässä näkyy aika kattavasti mun naaman viiksivarustus. Tämä kuva on meidän hotellireissulta. Me tosiaan on nukuttu aika lahjakkaasti sen reissun jälkeen, niin laitanpa minusta vielä toisenkin kuvan, että varmasti muistatte, mikä mun lempparinukkuma-asento on.