Emme ole kadonneet mihinkään, mutta nukuimme marraskuun aloituksen lampaantaljan uumenissa. Me kaikki, koko porukka.
Vaikka emäntä on suht joustava vuodenaikojen suhteen, marraskuu menee talvipesänomaisesti. Olemme nököttäneet kaikki lampaantaljalla viltti korvilla, kehränneet, hyrränneet ja kääntäneet kylkeä; emäntä on rapsuttanut meidän korvallisia ja silitellyt. Tänään on kuulemma siirrytty talvimoodiin, joka lupaa taas pirteämpää toimintaa. No jaa, meille käy tämä silittelykin.Meillä on Trioloiden ja Herra Nilssonin ohjeistamana viiksikuva tuolla loppupuolella, mutta ensin vähän koostetta menneistä:
- Miiru söi sen koko munuaisen. Kaiken. Tykkäsi. Emäntä sanoi, että saattaa hetki mennä, ennen kuin tulee uusi ostettua, mutta joka
tapauksessa ostetaan jatkossakin. Oli kuulemma ihan hyvä kokeilu. Minä ja Tirre ei aiota jatkossakaan syödä. Yffff. - Hiekkikset jatkaa kahdella hiekalla, mikrolla ja puupohjaisella. Me ollaan tomeria kaivamaan ja peittämään, niin emäntä nostaa ihan turhanaikaisen metelin, kun kuulemma puruja lentää kaikkiin ilmansuuntiin. Kummastakin hiekkiksestä, siinä ei ole eroa, mutta mikrohiekka on kuulemma helpompi siivota. – Sehän ei meidän murhe ole, siksi meillä on tämä henkilökunta. Työhön, työhön!
- Puupohjainen hiekka on nyt heiluriovisessa umpivessassa. Miiru ei tunnetusti siedä suljettuja, pimeitä paikkoja, mutta tuo vessa onkin yllättäen ihan ok! Purut kyllä lentää oven alta, mutta emäntä on niin riemuissaan kehityksestä, että vaikka marmattaa, niin silti mielellään siivoaa.
- Me on oltu nyt muutamina öinä mahdottomia niinkuin Frieden ja Figon emäntä sanoo. Meillä se on ilmennyt niin, että kun emäntä nukkuu vielä parvekkeen ovi auki, me juostaan yöllä alakerrasta yläkertaan, siitä parvekkeelle ja rymistellään, sitten taas alakertaan, niin että portaat ryskyy. Samalla vähän jahdataan toisiamme, karvat pöllyää ja pikkuisen kiljutaan. Emännän pitää herätä ojentamaan meitä, laittamaan ovet kiinni ja teljetä meidät makuuhuoneen ulkopuolelle. Se ei käy ja niin me sitten raavitaan oven alalaitaa, kunnes emäntä taas avaa oven…
- Matolääkkeet otettiin toissa viikolla. Eläinlääkäri on ensi viikolla, ihan perusrokotukset ja samalla katsotaan yleiskuntoa. Miiru otti nappinsa perinteisen helposti, minä en. Emäntä sanoi vuokraavansa minut havaintokappaleeksi nostolaitteiden kouria suunnitteleville insinööreille: minun pienessä suussani on niin suuri puristusvoima, että sinne ei ujuteta mitään ylimääräistä ellen itse suostu suutani avaamaan. Mallintakaapas se ja ei tipu lastit kourasta. – En siis syönyt emännän antamana matolääkettä. Emäntä turhautui ja heitti muussaantuneen napin ruokakuppiini, josta kävin sitten itse syömässä sen. Damdadamdamdaa… Nyt kuulemma pyydetään se niskaan laitettavan lääkken resepti ensi viikon lääkärikäynnin yhteydessä.
- Meillä on se uusi aktivointilelu vielä esittelemättä, mutta on se postaus tulossa.
Mun puolesta moikka!
– Pipsu –
Tässä näkyy aika kattavasti mun naaman viiksivarustus. Tämä kuva on meidän hotellireissulta. Me tosiaan on nukuttu aika lahjakkaasti sen reissun jälkeen, niin laitanpa minusta vielä toisenkin kuvan, että varmasti muistatte, mikä mun lempparinukkuma-asento on.
Lepäilkää ja leikkikää, molemmat virkistää!
– Miiru –
Ooohhhhhhhhhh ❤ ❤ ❤ Tassut ❤ ❤ ❤ Miirulla onkin tuollaiset hyvin vaaleat tassunpohjat. Ja masukin on kyllä vastustamaton ❤
Teillä on kyllä mitä mallikkaimmat nukkuma-asennot kummallakin! Silleen sitä pitää. Eikä se Mahdottomuuskaan niin haittaa (tai ehkä ihmisiä, mutta niiltä ei kysytä). Mutta miksi teidän ihminen yleensä sulkee sen oven, kun kuitenkin tietää ettei se käy ja kohta pitää taas nousta?
Tsemppiä eläinlääkärireissuun! Ehkä se ei nyt ole kovin paha, vaikka ne pistokset on kyllä ikäviä. Niin ja onnea myös vessa-asioiden edistymisen johdosta!
Me ollaan molemmat tämmöisiä vaaleanpunaisia söpöisiä.
Juu, eikös? Kyllä me niin hämmästellään välillä ihmisiä, kun ne ei opi ^-^: jos on ovi kiinni, meidän pitää nähdä, mitä siellä on. Eikö tämä ole yksinkertaista?! Jos ovi on auki, meillä on esteetön kulku ja emäntä voi nukkua yönsä. Simple.
Emäntä huokailee tuossa vieressä, että moneltakohan sen pitää tiistaina herätä, että saa meidät koppaan. Hahaa, raportoidaan sitten ^.^!
Onpas vaikuttavan näköiset viikset! Ja mikä hassu nelivetotassutervehdys! Ihanat haalean vaaleanpunaiset varpaat, ylisöpöä *kops*.
Purrrrr, purrrr, hyrrrr, hyrrrr, kehr. kehr…. <3, mielellään kuunnellaan lisää <3.
Matolääkkeet yök! Mutta se niskaan laitattava liuos kyllä hyvä!
Niin y-ö-k, en syö! Paitsi jos sattuis huvittamaan, niinkuin sitten huvitti loppuillasta. Mutta pakolla _en_ syö.
Tassumassu ❤
Mä oon niin ❤
Neliveto on kuulemma kova peli. Nymmä sen uskon.
Mä oon semmoinen vauhtikissa. Vaikka emäntä sanookin tossa vieressä, ettei kuvasta heti uskois… Mut oon!
Aaaahh mahtavia kuvia! Mentiin oikein kissamaisiksi ny sitten!
Tänään löydettiin ikkunalauta, joka on patterin päällä! Jeeee, ei oo paljon liikuttu siitä tänään minnekään.
Oi mikä neliveto! Huippu kuva!
Hyrrrrrräuystä, kehrrrrrräystä ja purrrrrrrinaa <3!
Näin idyllisiä kuvia katsellessa tulee ihmetelleeksi, miksei marraskuu ole kaikkien lempparikuukausi. Taljalle vaan ja tassut kohti taivaita! ❤
Eikös joo :-D! Kaivauduttiin kaikki taljan uumeniin, vedettiin peitto korviin ja ollaan kaikki nautittu lämmöstä – sitten tämä marraskuu hurahtikin tänne saakka, että havahduttiin taas ihmisten ilmoille. Lököily vei mennessään. – Opin vasta tänään, miten tätä näyttönimeä vaihdetaan wordpressissä, niin nyt me kaikki saadaan kommentoida itte. Varsinkin Pipsu, joka on tiukka tahtomimmi, on mun oppimisesta innoissaan, hiihaa, nyt pääsee kreivitär helpommin ääneen!
Mitkä vällyt! mmm, noissa päikkärit maistuis 🙂
Onpas valkoiset viikset mustalla naamalla 🙂
Ja joo, nelivetotervehdys on hauska :)))
Hih, tämmöinen lököilyviikko (lähinnä kyllä siis illat ja viime viikonloppu) teki meille kaikille oikein hyvää, iloittiin porukalla lämmöstä. Nyt taas virkistynein voimin uuteen viikkoon :-).
Voi ihanuus teitä ❤
Kiitos paljon :-)!
– Pipsu ja Miiru –