Arjen vuoro

Pipsu ja Miiru: Tää eka juttu on kyllä ihan JUHLAA. Pena arpoo 5.1.15 hienon paketin, käykääpäs osalllistumassa arvontaan! Klikata voi joko tota ”Juhlaa”-sanaa tai kuvaa, kumpikin vie arvontaan. Kuvassa on kissojen lahjat, sieltä blogista näkee ihmisen lahjat.

arvonta_1_31.12.2014[1]

Pipsu: Meidän arki rullaa sinänsä hyvin. Syödään, nukutaan ja ulkoillaan, tommosta perussettiä. Mutta emäntä sairastui pari päivää sitten vatsa- ja räkätautiin. Tuolla sängynpohjalla me käydään Miirun kanssa sitä tervehtimässä. Varsinaisesti siis halutaan ulos, mutta jos emäntä kokee käynnin myös lohduttavaksi, eihän se meiltä pois ole. Kunhan jaksaa laskea meidät ulos.

Korostan, että joulukäyttäytymisemme oli moitteeton. Emme syöneet joulukukkia, -paperia, -lahjanaruja, – koristeita; nuuhkuttelua enempää ei tehty. Ei heiluteltu käpälällä eikä kuljetettu mihinkään piiloon, ei juotu kuusenjalasta vettä. Ihmisten jouluruuat eivät maistu meille; ainoastaan pieni siru kinkkua suostuttiin kerran kumpikin syömään. Leikittiin omilla leluilla, syötiin omia ruokia. Kissanamusia olisi kyllä saanut olla enemmän, siitä valitettiinkin. Nukuttiin hyvin, ulkoiltiin hyvin, käytettiin hiekkistä hyvin. Perfect oltiin molemmat.

Siksi vastustan näitä tänä vuonna otettuja kuvia. Niihin on selitys! Me kissat käyttäydymme hyvin niin arkena kuin juhlana. Nih.

Pipsu ja joulukuusi 1

Kynttilän lamppu lepatti. Olisin tullut sanomaan, että se pitää vaihtaa.

Tarkastaja Pipsu

Halusin tarkistaa, kestääkö oksa palloa. Näytti niin heiveröiseltä.

Pipsu ja joulukuusi 2

Hmph. kun ei ollut sitä kissaruohoa just tarjolla, ajattelin koemaistaa näitä. Mitään neulasia lattialle varissut…

 Miiru: Sisko sanoikin jo keskeisimmän, me käyttäydytään aina hyvin. Minä olen tunnustetusti herrasmies. Kamera on varmaan itsekseen räpsinyt näitä epäedullisia kuvia. Toistan, kaikkeen on selitys!

Miiru ja pöytäliina

No joo, olkkarin pöytä, joojoo. Olin nukkumassa kaikessa rauhassa ja ihan yllättäen olikin laitettu pöytä alle.

 Lempeää ja tervettä arkea kaikille!
Pipsu ja Miiru

Advertisements

20 kommenttia artikkeliin ”Arjen vuoro

  1. Hyvä, että jokaiseen tilanteeseen oli selitys. Joskus kuvista voi tehdä vääriä tulkintoja.. 🙂
    Sairastaminen ei ole kivaa, mutta triplaepämukavaa on joulu + oksu- ja räkätauti. On jäänyt elävästi mieleen, vaikka siitä on jo kymmenisen vuotta, ugh.

    Pikaista paranemista ja oikein mukavaa alkanutta vuotta!

    • Kiitos toivotuksista, 🙂 nyt aletaan taas kömpiä kaikki ihmisten ilmoille, olinkin viikon tauko täältä blogimaailmasta.
      – Emäntä –
      Juuri niin! Me olemme viattomat ^.^!
      – Pipsu ja Miiru –

  2. Yllättäen laitettu pöytä alle! On touhua! Ei kyllä ihan kunnollista möbleerata sillä tavalla, kun toinen on nukkumassa. Mutta onneksi te olette kumminkin käyttäytyneet hyvin, vaikka sitä ei kyllä epäiltykään.

    Teidän ihmiselle pikaista paranemista. Kaksi tautia samaan aikaan on liikaa, se on selvä. Ainakin jos toinen niistä on mahatauti, joka on kertakaikkiaan liikaa yksinäänkin.

    • Emäntä täältä huiskuttaa, alkaa valo voittaa : -). Mutta olipas pitkä tauko netin ääreltä, mukava jaksaa taas olla koneella.
      – Emäntä –

      Kyllä, hyvin outoa! Miten nuo kamerat ja huonekalut noin itsekseen liikuskelevat?!
      – Miiru –

  3. Joku onnyt kyllä Pipsu ja Miiru teiät lavastanu syylliseksi ihan selkeesti!! Yrittää saaha teitä jotenkin huonoon valoon HHM.. Onneks me ei uskota noita kuvia vaan teiän rehelliseen sanaan kissathan eivät ikinä valehtelisi meille palvelijoille :—) ❤

  4. Voi teitä hyvin käyttäytyviä ihanuuksia! Toi pöydän työntäminen viattoman nukkuvan kisun alle on kyllä ihmiseltä törkeä temppu😳

  5. Ihmisillä on suunnaton tarve lavastaa hyvin käyttäytyviä kissoja kuvissa vaikak miksikin huligaaneiksi ! Kehtaavatkin ! T. Kovia syytöksiä kohdannut Tiriola ja varsinkin Nilsson

    Emännälle pikaista paranemista !

  6. Ei muuten tosiaankaan kannata maistaa niitä havuja! Meille tuotiin moisia kerran kun oli vielä Musta. Kyllä ihmeteltiin. Mitä virkaa moisilla pisteliäillä?

  7. Teillä on kyllä hyvät selitykse, munki pitäs vähän harjotella. Jatkossa aion siis sanoo Mamille selvällä kissalla että mä oon AINA kiltti!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s