Elvyimme! Muistelemme menneitä, osa 1

Meidän korvat elpyivät eilisen mittaan ja loppuillasta jo söpöiltiin emännän kanssa. Me kertauskurssitetaan emäntä autoilusäännöistä, mutta pidetään nyt ensin lomaa.  Näin nätisti vietettiin iltaa emännän kanssa.

WP_20150620_028

Kävin tähän emännnän käden ulottuville, että mua voi silittää ja rapsuttaa. Tätä ei lasketa pöydällä olemiseksi, koska oikeesti oon ergonominen käsiteline. Yes?

Emäntähän halus kissan kainaloonsa? Jätin emännälle pienen tilan tuohon etualalle. On kuitenkin tärkeetä, ettei häntä joudu ruttuun, joten asettaudupas emäntä varovasti tuohon vasempaan alaneljännekseen.

Nukuin koko yön emännän kanssa. Pitäähän siitä huolta pitää, vaikka se ”laulaa”.

Välihuomautus

Emäntä ymmärsi – niin kuin nyt humanisti voi kyetä ymmärtämään-, miksi Explorerin kautta katsottu meidän blogi on ihan tyhmän näköinen. WordPress (aiheesta) varoittaa, että käyttämämme Netin Räjäytin on ihan liian seula eikä WP suostu leikkimään enää sen kanssa yhtään ennenkuin emäntä päivittää koneensa käyttiksen kasista kasipisteyhteen ja sitten IE:n voi päivittää yhteentoista, jolloin taas blogi näyttäisi entisenlaiseltaan. Toivottavasti meni jotenkin sinne suuntaan? Ynnä emännältä on kateissa, näyttääkö sivu entisenlaiselta semmoisella lukijalla, jonka IE on jo 11? Hmmm?

Ennen kuin emäntä pääsee päivittelemään konettaan, kaikki sisältö on varmuuskopioitava kunnolla. Siihen menee hetkonen. Eli jos haluatte lepuuttaa silmiänne entisessä näkymässä, pyydämme käyttämään selaimena esim. Firefoxia tai Operaa tai Chromea, niissä sivu on tutun näköinen.

Ja taas jatkuu

Mihin meidän kesäkuu huiskahti?

Kesän alussa emännällä on aina ”leiri”. Se on työtehtävä, joka ei oikeastaan ole emännän toimenkuvassa, mutta joskus aikojen alussa emäntä liukui auttamaan  yhden kerran toista työalaa ja sitten se vain jäi tavaksi. Se on itse asiassa mukava juttu, lapset on innostuneita tekemään kaikenlaisia askarteluja, mutta meillehän ne etukäteisvalmistelut tietävät emännän huoltamista ja auttamista.

Meidän piti tehdä aurinkovärjäämällä pienen liinasen mallikappale.

WP_20150607_017

Ekaks tarkistin tän emulsion, onko ehtaa.

WP_20150607_018

Missä se etiketti on, niin luen käyttöohjeet…?

WP_20150607_020

Kato. Nyt otat tätä emulsiota vaikka desin ja sitten lisäät väripigmentit siihen. Koeta olla läikyttämättä, kun sekoitat värin.

WP_20150607_037

Huhuu? Sun pitää ensin silittää se pesty puuvillakangas, ettei rutut näy värjäyksessä. Mitä tästä tulis, jos en huolehtisi?! Ihan väsyttää tämmöinen.

Tavoite

Sitten levität väriliuoksen kankaalle ja laitat puiden lehdet haluamaasi kohtaan (pitää kuvitella ne lehdet, koska kuvassa ne on jo otettu pois…). Jätä kuivumaan yön yli. Sitten nosta/rapsuta lehdet kankaalta pois.

Pieni apuri

No joo joo, yöllä  kävelin, big deal. Vähän tepastelin siinä kankaalla, kun piti kokeilla, oliko väri levitetty tarpeeksi hyvin. On nyt parketti vähän persoonallisempi, kauheeta kitinää moisesta.

WP_20150607_048

Kiinnitä väri silittämällä.

WP_20150607_047

Kangas määrittää raudan lämpötilan.

WP_20150607_044

Laita hei johto seinään.

Seuraavalla kerralla me muistellaan lipunmyyntiä. Ja sitten päästään siihen autoiluun, laaalalallaaa!

– Pipsu ja Miiru –

Mainokset

22 kommenttia artikkeliin ”Elvyimme! Muistelemme menneitä, osa 1

  1. On kyllä hienoa, kun on noita päällekatsojia ja esimiehiä omasta takaa 🙂 Ovat vielä hiivatin söpöjäkin. Mitä koko touhusta olis tullutkaan ilman…

  2. Nyt on havainnollisuus kohdillaan! Te olette kyllä ensiluokkaisia opettajia, mutta aika paljon töitä teillä on. Muistattehan levätä kans, ettei tule stressi?

    Niin ja mikä valitus muka tassunjäljistä parketilla? Teidän ihminenhän tykkää tassuista?

    • Just, just ja just! Tää on siis niin win-win -tilanne. Me ollaan ylivertaisia laaduntarkkailijoita ja emäntä sai design-parketin.Miten tässä voi olla jotakin sanomisen paikkaa ^o^?
      – Miiru –

  3. No on hienot tassunjäljet parketilla! Ja tosi kivan värinen käsiteline! Mutta sitä me ihmetellään, että 8.0…. ei sellaista saa käyttää. Meidänkin emäntä heti koneensa ostaessaan (syksy 2013) pian oston jälkeen päivitti koneen 8.1. koska muuten ei kaikki pelitä eikä ole turvallista. Ja sitä paitsi se 8.1. on helpompi käyttöinen kuin 8.0. Tsekattiin expolorilla emännän kanssa; kyllä se blogi näyttää siinäkin näkyvän.

    • Emäntä nyökkää nöyränä – näin pitäisi olla, että käyttis tulisi olla ajan tasalla. Ei kyllä tajua, miksi päivitys on jäänyt, kun sitä kuitenkin ohjelma itsekin tarjoaa. Mutta nyt on joku täppi jossakin huomaamatta, koska kun tänään yritti päivittää (neljä kertaa!), kone ilmoitti joka kerta, ettei onnistu. Huoh, harjoitukset jatkuvat.
      – Emäntä –

  4. Mun ei tarvinnu ainakaan itse edes huolehtia mistään 8.1 päivityksestä, kun kone päätti itse yksi ilta että hei muuten päivitänpä itseni tässä välissä 😀 Nyt tässä on kova pohdinta jaksaisko pistää Windows 10:n varaukseen, kun kone sitä ehdottelee tuolla alapalkissa…

    Mutta hei muistakaan kisulit levätäkin välillä, tokihan tuo ihmisen touhujen vahtiminen on tositosi tärkeetä työtä, mut ei kukaan jaksa jos ei vähän lepää 😉

    • Joo, tänään totesin saman siitä kympistä – oli jo tyrkyllä. Hymyilytti, mitähän kone tuumaisi, jos jättäisi sen 8.1. väliin ja hyppäisi suoraan kymppiin. En tiedä kyllä, riittäisikö tämän suorituskyky.
      – Emäntä –

      Kroooh! Just läpsähdin tähän näppikselle nukkumaan. Kello alkaa lähestyä 23, niin on ihmisen nukkumaanmenoaika, hophop.
      – Miiru –

  5. Siellä näyttäis yks kissa olevan silitystä vailla! 😀 😀

    IE on syntiä ja roskaa. Meil ei töissä saa edes mainita sen nimeä, koska se on sama ku kiroilisi.

    • Nytkin on mun häntä melkein emännän suussa, niin ei vaan silittää ymmärrä, hätistää vaan sivummalle, että tää lause pitäis saada kirjoittaa lopuun. Läpsähdän kuuden kilon painollani tohon näppikselle, niin…
      – Miiru –

      Kyllä,täysin totta, nyökkää emäntä vakavana ja huoaten kertoo, että häntäkin on vuosikausia patistettu käyttämään kunnollisia selaimia. IE on huono, ilkiö ja kanalja. Siis miksi, oi miksi, sormi on useasti kuitenkin klikannut IE:n auki – onko siinä joku häijy magneetti? Tänään käytössä on kuitenkin Tulikettu, jospa se olisi askel oikeaan suuntaan…
      – Emäntä –

  6. Hih, söpöt parkettikuviot, ei niistä voi kukaan valittaa 😉
    Kyllä mulla tämä näkyi IE 11:lla ihan ok, joten no problem sen suhteen. Muuten olen IE:stä samaa mieltä kuin Ana ja käytänkin aina Firefoxia tai Chromea PC:llä. Työkoneella on kumminkin yksi ohjelma, joka ei toimi kuin IE:llä, joten sen takia joskus on pakko sietää sitäkin.

    • Jees, IE on huono. Mullakin on neljä selainikonia tossa rivissä, niin en tajua, mikä mut saa käyttämään IE:tä, vaikka ei pitäis :-o? Oikeesti voisin kyllä poistaa IE:n kokonaan.

      Mutta parkettikuviot on kyllä hellyttävät <3!

    • Hihhih – on se aika useasti lipsahtanut käyttöön :-D, vaikka ankarasti on kyllä opastettu ja ohjattu oikeaan. Jospa nyt olisi aika kypsä ja oikea hetki siirtyä kokonaan muihin selaimiin – en oikeasti tarvitse IE:tä mihinkään.
      – Emäntä –

      NO niin! Tässä taas näkyy, että tarvittiin KISSAT, että saadaan emäntä oikealle reitille. Ilman meistä kirjoittamista emäntä ei olisi joutunut kohtaamaan totuutta IE:stä. Onneksi noilla kissakavereilla on hyvää henkilökuntaa, jotka voi puhua järkeä emännälle. Että me kissat ollaan hyviä!
      – Miiru –

  7. No big deal, todellakaan ;D

    Ja täällä ollaan Hennan tavoin vähän huolissaan teidän levosta, kun noita hommia näyttää olevan aika lailla….

    • Ja nyt emäntä sanoi, että ikkunanpesun yhteydessä oli pyyhkinyt ne tassunjäljet ihan kevyesti pois. Ihan turhaan hermostui alunperinkin, pah.

      Meillä on kyllä hommia paljon. Siksi nyt ollaan lomasella jos toisellakin tuolla ruohikon siimeksessä. Antaa emännän touhuta, me levätään ja tankataan syksyä varten.
      – Miiru –

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s