Pipsu: Juhannusaatto oli emännällä raivaamista, järjestelyä, tiskaamista, siivoamista ja pakkaamista. Alkukesän kierrätyssatokin piti viedä oikeisin laatikoihin ison kaupan kierrätyspisteeseen ja paluumatkalle saada hankittua kilo perunoita ja nippu tilliä. Me Miirun kanssa valmistauduimme juhlakauteen nukkumalla suojaisissa paikoissa [= emännän meluamisen ulottumattomissa].
Kun emäntä istahti sohvalle juomaan iltapäiväkahvia, muistutin omasta ulkoilutarpeestani. Jostain aktiivisuuspuuskasta käsin emäntä päätti samalla kokeilla, voiko minut jättää valjaissa olemaan lähelle, jos hän tekee samalla puutarhatöitä.
Ensin syödään.
Mentiin takapihalle, emäntä sitoi flexin tolppaan ja alkoi kitkeä pionipenkkiä. Nuuhkuttelin ihan rauhassa pensaita ja kiertelin tuijan juurelle. Sitten räkätti puuttui peliin ja räkätti, ei edes mitenkään lujaa.
1. Vasen nuoli: Flexi sidotaan aidan tolppaan. 2. Käännetään selkä. 3. Oikea nuoli: Katsotaan nurmikolla lojuvia valjaita.
Emäntä sanoi, että irrottautuminen vei kolme sekuntia. Aika hyvä, eikö?
Tepastelin siinä sitten rauhallisesti syömään lisää salaattia, emäntä tuli perästä, nappasi kiinni ja vei sisälle. Huono lenkki, lyhyt! Mutta kuulemma minun kanssani tämän kokeilun pystyi tekemään, Miiru olisi ehkä ollut vaikeampi saada kiinni. Emäntä ei aio kokeilla.
Tottakai oltiin kaikesta tajuttu, että ollaan lähdössä – yäääääääkkkk- autoilemaan. Normaalisti tämä olisi edennyt niin, että Miiru olisi piiloutunut johonkin varmaan paikkaan ja emännällä olisi mennyt se ylimääräinen puoli tuntia etsimisiin. Juhannuksen kunniaksi ajateltiin tehdä emännälle ällistys. Miiru venytteli näkösällä ja minä piilouduin, hihihih!
Etpä ihan heti löytänyt.
Täällähän minä. Mutta näytänkö yhteistyöhaluiselta?
Miiru: Emäntä on kyllä ostanut sellaisia kaupan kissanpetejä. Niitä on kolme eri puolilla huushollia, erivärisiä ja -kokoisia. Olen kohteliaisuudesta käynyt olemassa niissä hetken, ettei emännän kissaitsetunto ihan lyttäänny. Mutta noin muuten valitaan itse nukkumapaikkamme. Niin kuin nyt nämä laatikot. Nämä ovat lasitetulla parvekkeella eli tässä on telttailumeininkiä. Kaivaudutaan tuonne peitteiden alle ja myllätään mieleiseksemme. Keväästä syksyyn nukutaan mielellään täällä. Joskus laatikoissa, joskus lattialla, joskus tuoleilla, joskus tuolien alla. Ei voi tietää etukäteen.
Meidän selfie [oikeesti on on, käskettiin emännän rajautua pois kuvasta]. Saatiin olla takaikkunalla valjaissa. Ei paras matkustustapa, mutta tämän kerran.
Tässä hiljaista juhannnusyön maantietä ja pilvinen taivas. Ei vielä tietoa usvasta.
Hah! Mitään runonlausuntaa ollut. Valitamme ohjelmaneuvostoon ja ties minne suojeluyhdistykseen. Oli ”nuoruusmusiikkia”, sanoi emäntä. Hoilatihoilati, laalaaalaaalaaa, nänänännännännää, tadataadaadaddaddaa, – oijoi, mitähän vielä >^-^< ?!!!
(Emäntä: Laitetaan vielä iki-ihanaa Leevi & the Leavingsia: ”Dam-dididam-dididam-dididamdamdamdam-dam, dididam-dididam-dididamdamdamdam-dam.” )
Huokaus.
Perussääntöhän on, että me KISSAT emme autoile. Helppo? Ja lyhyt lause? On. Siispä noudatetaan tätä.
Jos kuitenkin on autoiltava, ihmispalvelija/t on ja ovat ajomatkan ajan hiljaa. Ei keskinäistä metelöintiä, ylenpalttista naurua, ei yksinpuhelua, puheluita, ei radiota eikä varsinkaan laulamista. Matalalla äänellä voi kysyä toiselta jonkin asiallisen kysymyksen, johon vastataan asiallisesti ja lyhyesti, ei muuta. Radiosta voi pienellä volyymillä kuunnella uutiset ja sään.
Eikö ole tämäkin helppo? On. Huoh, niin sitten kolme ja puoli tuntia rallattelua. Eikä ole äänessä kehumista, ei.
Ei siis mikään ihme, että haluttiin ulos korvia lepuuttamaan. Ei tullut pysyviä vaurioita ja aika pian taas jo kehrättiinkin emännälle.
Nyt tarviin vähän omaa tilaa. Ollaan hetki ihan hiljaa, jookos…
Mut emäntä hei, kun nyt täällä oon, niin sanonpa, että noi etupyörien jarrulevyt pitäis vaihtaa.
Takakontista tavaroita purkaessa kassien alta paljastui kissanomistajan tuntomerkkejä. Keltainen nuoli: muovia, jos tarvitsisi peittää takapenkkiä jotakin kissahätää varten (Pipsu: Tai jos toisi meille vaikka kanan tuliaiseksi?). Sininen nuoli: kylmäkassi kissalle ostettavia lihapakasteita varten ja vaaleanpunainen nuoli: hiiri.
Kohta päästään kertomaan, mitä kaikkea on tällä menneellä viikolla touhuttu. Siihenkin sisältyy HIIRI…!
Voikaa hyvin ❤
– Pipsu ja Miiru –
Kissat kertovat 
Voi kauheaa mitä autoilua! Vaikka säännöt olis miten selvät, niin ihmiset ei vaan tahdo ymmärtää. Meidän ihminen ei laula kyllä (sitä ottaa itseäänkin korviin!) mutta välillä on juttelua, tai sitten räplätään radiota tai mutkitellaan, kääntyillään, pysähdellään ja lähdetään taas liikkeelle jne. Kaikki sellainen on yksiselitteisesti _kielletty_. Vaan kun ei mene perille, niin ei mene.
Hienosti te kyllä selvisitte! Te olettekin kokeneita ja pitkäpinnaisia kissoja, se täytyy sanoa. Kunnioitamme!
Kiitos, kiitos!
Ihmisen kovapäisyyttä kyllä joutuu ihmettelemään. Juurikin noin menee, mitä kirjoitit >.<, tarkkana pitää olla, että matkalla edes ehtii nootittamaan kaikista autoilurikkeistä. Kaikki äkkinäinen on pahasta, semmoinen tasainen matka- ajo on suotavinta. Nyt onneksi on taukoa autoilussa, saadaan mekin lomailla ohjeistamisesta.
– Pipsu ja Miiru-
Meitä vähän nauratti tää 😀 Elkää kissat niuhottako, teille sentään tapahtui juhannuksena jotain! Meil oli tylsää vaan.
Mutku kuulisitte meidän emännän lauluäänen…turkki pörhistyy vähemmästäkin. Tylsä alkaa tuntua luksukselta, vakuutetaan. Onneks nyt se rauhottui eikä oo äännellyt liikaa.
– Pipsu ja Miiru –
Hattuhyllyllä on niiin kiva matkustaa ja tarkkailla maisemia joka suuntaan! Minunkin piti ihan päätä kääntää mökkimatkalla, kun joku mies ”hiihti” vastaan. Siis hiihti kesällä!!
Oho! Hiihti?! – Jees, hattuhylly ois ihan parasta, kunhan keksittäis, miten sinne sais vähän lisäturvaa. Joku kolmionmallinen häkki ois passeli. Emäntä siis miettii noin, meille sopii valjaissa ja flexissä/turvavyökappaleessa matkustaminen.
– Pipsu ja Miiru –
Mäkin pääsin tonne hattuhyllylle matkustamaan mökiltä pois lähtiessä, äiti ei tykännyt mutta antoi olla. Olin kuulemma kauhee hösöttäjä ja PYH! Mitäs itse hoilasi niin kovaäänisesti ja nuotinvierestä, vähemmästäkin hösötän että ois hiljaa, ei toiminut kun pieniä sekuntteja…
-Rufus
Oijoi, oijoi – tää henkilökunnan kurissapito on kyllä rankkaa. Pienet kissat tekee parhaansa, mut ei ei :-(. Ihan oikein, että koetit ohjeistaa ponnekkaasti. Tsemppiä, Rufus!
– Pipsu ja Miiru –
Teillä on aika kivan näköset noi parvekepesät… Ja vähän oon kade kun ootte päässy matkustaa tuolla ylhäällä. Mulla on autossa niin lyhyt se naru ku laitetaan kiinni siihen turvavyöhommaan, että en vaan mitenkään pääse mihinkään ylös hyppimään, hyvä ku just vähän ikkunasta ylettyy katsomaan. Pah.
Emäntä just pohtii tätä turvavyönauhaa, että jos se ois vähän pidempi, se ratkaisisi meidän hattuhyllyilyn. Siellä me mieluimmin matkustettais. Se on justiinsa ”Pah”, jos ei näe ulos.
– Pipsu ja Miiru –
Mullapa onkin jatkokappale nauha (noin puoli metriä) siinä turvavyöpainikejutun ja turvavyövaljaiden välissä 😉 Sillä just pääsee hattuhyllylle ”turvallisesti” (en kuulema lentäisi vielä kauas).
Meilläkään ei ihmiset ymmärrä olla laulamatta autossa.. nytkin viimeisimmällä reissulla (josta postaamme myöhemmin) laulettiin tismalleen samaa dididam laulua ihan monen ihmisen voimin! Kamalaa!
MONTA ihmistä lauloi kerralla >oo<?!!! Ei kerta kaikkiaan mitä kissojen pitää henkilökunnaltaan sietää! TÖI on huono, mutta ei tämmöinen laulelukaan ihan vetele.
– Pipsu ja Miiru –
Mun mielestä autoilu on ok, kunhan ei vaan hidastella! Pitää olla vauhtia.
Tosi taitavasti livistit Pipsu!
Jooooo! Vauhti <3! Mutta tasaista vauhtia, ei jarrutella, kiihdytellä eikä kääntyillä. Mennään lujaa pisteestä a pisteeseen b.
– Pipsu –
Melkoisen hyvin houdinoitu niistä valjaista, Pipsu! Onneksi et livistänyt mihinkään! ❤ Emännän laulelu taas on oikeasti hyvän tuulen merkki, joten siihen kannattaa vain liittyä reippaasti mukaan ja kokea ihana kuoroelämys. Ja jos taas ei millään kykene moiseen, niin voi ehkä tutkailla netistä, saako jostain Peltorin kuulokkeita minikoossa! 😀 (Mä käytän niitä ihmisten Peltoreita töissä, kun pitää blokata avokonttorin melut… :-))
Kiitos, kiitos; pidin aika sutjakkaana suorituksena itsekin.
Mun emännän laulelusta on sanottava, että kun yritin liittyä niihin kertosäkeisiin, sehän vaan innostaa emäntää lisäämään volyymia – eikä semmoista pienen kissan korvat kestä, menee ihan luimuun. Anakara linja, se on paras. Emäntä voi laulella saunassa, siellä me ei olla.
– Pipsu –
Todellakin Houdini, vähän voisi täällä tätin hermo kiristyö ja ääni kimentyä, jos meillä kävisi noin ;D
Jeppp! Ja Vänttisistä :-(, ne on kuitenkin mun vahvin valjasvaltti. Kävelyttäminen siis onnistuu, mutta ei voi jättää kissaa oleilemaan itsekseen. Täytyy nyt kesällä maalla kokeilla vielä Miirun kanssa, mitä tapahtuu, kun se irrottautuu valjaista: antaako ottaa kiinni vai säntääkö tiehensä.
– Emäntä –