Pipsun debyytti

Olimme Turussa näyttelyssä huhtikuun lopussa emännän ystävän kyydillä. Tai siis Teyenkin piti olla, mutta tällä kertaa typykkä teki ehdottoman stopin jo ennen eläinlääkärin pöytää eikä missään tapauksessa suostunut tulemaan ulos kopasta. Odoteltiin ja rauhoiteltiin, juteltiin ja rapsuteltiin, mutta mikään ei muuttanut Teijukan vakaumusta pysyä kopassa. Sähikäinen vietti päivän siis autossa, oli hiekkis, ruokaa, juomaa ja kaikki penkit nukkualustana. Emoinen kävi juttelemassa aina välissä ja piti huolen, että oli varjoinen pysäköintipaikka.

– Siispä minä, kreivitär Pipsu Pippuri, edustin catwalkilla meitä. Ajatelkaas, olin elämäni ensimmäisessä näyttelyssä. Minua sai nostella ja kantaa olkapäällä väkijoukossa, tuomari sai tutkia ja katsella, avustaja sai nostella ja esitellä, näyttelyvierailijat saivat ohjatusti silittää minua – aivan ihanaa. Mä niin oon näyttelykissa.
– Tuli tämmöiset prenikat. Hieno nauha ja mitali.
– Tuomarin paperissa lukee, että minulla on ”strong body”. Nooo, siitä voidaan keskustella, minusta minä olen mieluummin ”pehmeän muodokas”.

Emoista ilahduttaa arvostelusetelissä erityisesti, että silmien sanotaan olevan ilmeikkäät ”Expressive”(Niin totta!) ja yleisvaikutelma on ”Very sweet” (Juu!).

Mitalikahvitusta odotellen,

– Pipsu –

Ps. Oli tosi kiva nähdä kaikkia ”Blogeista-tuttuja” kissoja ja ihmisiä! Terveisiä täältä koko kaartilta niin henkilökunnille kuin käpäläväelle.

Kaikkien ihanien kissablogien sekä lukeminen että kommentointi ynnä  vastaaminen tänne kommentteihin on nyt erittäin viiveellistä tämän vaivaisen näkökyvyn takia, olen pahoillani. Mielessä olette sitäkin tarkemmin ja rakkaasti! – Emoinen –

Mainokset

Lököttelypäivä

Pipsu: Kotiuduin lomaselta tänä aamuna. Olen semmoinen pidennetyn viikonlopun kissa. Kun kerran lähtee katselemaan maisemia ja on kaunis ilma, niin siitä pitää nauttia. Olin tuossa näköetäisyydellä naapurissa. Niillä on  hieno vanha navetta ja aittoja, mahdottomasti tutkimista ja sillanalusia. Saatoin muutaman hiirunkin löytää. Ehtii sitä taas sateella kotona nukkua. Just niinkuin tänään ollaan kaikki lökötelty, käännetty kylkeä ja otettu taas nokoset.

Ei voi nyt poseerata, pitää pestä varpaat, että pääsen unten maille.

Miiru: Oon miettinyt tätä nukkupaikka-asiaa. Toki niitä muitakin unisijoja on tässä talossa, mutta koetan vallata takaisin oman laatikkoni. En saanut potkittua tyynyä pois, mutta koetin demonstroida emännälle, miten paljon parempi se alkuperäinen tilanne oli.

Kato, näätkö? Mun PÄÄ on nyt hyvin, kun ei oo tota tyynyä. Koetan kiemurtaa itseni kokonaan pois alustalta.

Pipsu: Emäntä sanoi, että oli herännyt omilta päiväuniltaan siihen, kun minä olin nukkuessani potkinut takajaloilla ja äännellyt. Emäntä oli noussut ylös katsomaan, mikä minulla on ja silitellyt sitten minut takaisin uneen. Saattoi olla joku hiirufilmi  minulla menossa.

Kroooh…

Rops, rops, mukavan unettavaa saderopinaa. Nähkää kivoja unia!
– Pipsu ja Miiru –

Ps1. Marraskuun Murusilla on arvonta. Klikkailkaapas sinne kyselemään Cocon ja Rufuksen kuulumisia!

Arvonnassa palkintona on kissatunneli, herkkuja ja höyhenpeitteinen tipunen. Arvonta-aikaa 12.7. saakka.

Ps2. Olen täällä minäkin! – Tirre –

Mun rakas leikkihiiru! Mee kauemmas räpsyttelemään. Minä ja hiiru nukutaan.

Tee perässä 1

Emäntä, pyörähdä! Kyllä sä osaat,  minä  näytän. Teet perässä.

Otetaan tämmöinen tukeva alkuasento. Jaloille hyvä tuki.

Varmista, ettei kukaan vyöry päälle.

Keikautat menemään. Hops!

Koonna loppuasento. Hyvä ryhti, muista vatsa.

Nyt vaan pyörii, pyörii, pyörii; anna mennä, hei hei! Oho, varo ojaa…

Pus pus <3!

-Pipsu –

Ulkoilun edut

Kuovi ja mustarastas on pitänyt aamuin illoin konserttia, hanhiparvi lensi töötötellen illansuussa kohti pohjoista. Tuomi koettaa saada oksiinsa lehtiä, pikkukäenrieskat sentään loistavat jo keltaisuuttaan nurmikolla. Sinivuokko hehkui päivällä auringon pilkistäessä esiin, viluiset valkovuokkojen nuput odottavat vielä aikaansa. (Ja kyllä :-), valkovuokot on tuotu sieltä emännän äidin lapsuuskodin raunioilta rajantakaisesta Karjalasta.)

Emäntä on nuuhkinut kevätilmaa, se rakastaa sulaneen maan tuoksua – me enemmänkin niitä ruohotupsuja siinä mullassa. On taas haluttu aina vain ulos. Se diili on pidetty, että yöksi tullaan sisälle nukkumaan.

Täällä ei ole kissanluukkua. Emäntä laski tänään, että kun hän laskee kolmea kissaa ulos ja sisälle päivän aikana, niin varmaan kolmisenkymmentä kertaa kävelee ovelle ja takaisin. Kai siinä jo aktiivisuusrannekekin kiittäisi?!

Tämä ruokakuva on nyt parin viikon takaa, mutta sillä saa kaksi kärpästä tässä. Ensiksikin, kun olemme paljon ulkona, syömme myös sopivasti emmekä nirsoile tarjottavien suhteen. Emäntä on tosi tyytyväinen niin ruokamääriin kuin mitä suostumme syömään. Toiseksi piti jo aiemmin esitellä nämä meidän Intian kupit, mutta sentään jo nyt… Tässä on meidän viikonlopun ruokatarjontaa, ei me arkena näin monenlaista saada. Eli oikealta ylhäältä kissanmaitoa ½ dl, lämmin keltuais-voinokareseos ja broilerinsydämiä. Lautasella oikealta naudanmaksaa, possunsydäntä, broileria ja nokare smetanaa.

(Pipsu: En syö possua enkä maksaa, yfffff.)

Lopuksi ulkoilun toinenkin suotuisa seuraus. Me nukutaan sikeästi läpi yön ja sitten virkeinä taas aamusta pinkaistaan ulos <3.

 Pipsu: To-pe välisenä yönä olin niin väsynyt, että en jaksanut asetella jalkojani täysin kissamaisen tyylikkyyden vaatimusten mukaan, otin freestylellä aamuyön tunteja. Nukuin emännän tyynyllä lattialla – ei häiritse emännän pyöriminen ja potkiminen, mutta silti olen lähellä.Ihanaa kevättä kaikille <3!
Pipsu ja Miiru

Harvinaista, harvinaista!

Pipsu: Mun emäntä sanoi, että tämän kevään sairauskiintiö oli hänellä näköjään vielä vajaa, niin se meni hankkimaan räkätaudin. Tossa se törisee vieressä. Sillä on semmoisia mintun hajuisia nenäliinoja, yiiii, ei sovi mulle, liian kirpeä haju. Ei se töistä oo poissa, mutta kun se tekee etäpäiviä, niin ei tartuta muita ja ehkä työt ei kasaannu niin paljoa. Mut hei, toi juttu ei siis oo harvinaista, vaan MINULLA on kerrottavaa.

Saatte nääs nähdä minulta hyvin harvinaisen kuvasarjan; käännyn selälleni nukkumaan! Miiru on meidän auringonottaja, minä en yleensä vatsaani paljasta.Vaan nyt oli semmoinen fiilis, jotenkin onnellinen ja luottavainen olo.

Ekaks tälleen rennosti kiepillä.

Sit ojennetaan tassut ja häntä.

Sit vähän harkitaan, ottaisko loppukierähdyksen?

Ja zädäm…vatsapaistattelua <3!

Pipsu: Semmoista mulla tänään. Emäntä niiskuttaa tuolla, niin meen taas jatkaa mun hoivatyötä. Leppoisaa oloa  kaikille!

Miiru: Mä oon niin mestari tossa selällään nukkumisessa, ni annan nyt Pipsun paistatella. Mulla on ihan muu asia. Nimittäin Pipsuhan puhui  niistä huonoista, liukkaista pöytäliinoista, joita ei sais olla pöydillä? No tässä alla nyt näette, miten ankarasti kissa voi järkyttyä, jos liina ei annakaan mitään tukea, lipsuu vain alla, kun yrittää käydä vatsapaistattelemaan. Ei näin, ihminen! Ihan varoitukseksi halusin tämmöisen opetuskuvan laittaa.

Näettekö, ei mitään tukea tassuille tämmöisestä luistinrataliinasta?!

Miiru: Emäntä tuli kähisemään taas tuohon viereen, ettei meillä tietysti normaalisti saa olla pöydällä. Antaa raasun olla siinä uskossa. Heippa!

Marraskuu ja viikset

Emme ole kadonneet mihinkään, mutta nukuimme marraskuun aloituksen lampaantaljan uumenissa. Me kaikki, koko porukka.

Tällä lailla nukutaan.

Vaikka emäntä on suht joustava vuodenaikojen suhteen, marraskuu menee talvipesänomaisesti. Olemme nököttäneet kaikki lampaantaljalla viltti korvilla, kehränneet, hyrränneet ja kääntäneet kylkeä; emäntä on rapsuttanut meidän korvallisia ja silitellyt. Tänään on kuulemma siirrytty talvimoodiin, joka lupaa taas pirteämpää toimintaa. No jaa, meille käy tämä silittelykin.

Meillä on Trioloiden ja Herra Nilssonin ohjeistamana viiksikuva tuolla loppupuolella, mutta ensin vähän koostetta menneistä:

•  Miiru söi sen koko munuaisen. Kaiken. Tykkäsi. Emäntä sanoi, että saattaa hetki mennä, ennen kuin tulee uusi ostettua, mutta joka
  tapauksessa ostetaan jatkossakin. Oli kuulemma ihan hyvä kokeilu. Minä ja Tirre ei aiota jatkossakaan syödä. Yffff.
• Hiekkikset jatkaa kahdella hiekalla, mikrolla ja puupohjaisella.  Me ollaan tomeria kaivamaan ja peittämään, niin emäntä  nostaa ihan turhanaikaisen metelin, kun kuulemma puruja lentää kaikkiin ilmansuuntiin. Kummastakin hiekkiksestä, siinä ei ole eroa, mutta mikrohiekka on kuulemma helpompi siivota. – Sehän ei meidän murhe ole, siksi meillä on tämä henkilökunta. Työhön, työhön!
• Puupohjainen hiekka on nyt heiluriovisessa umpivessassa. Miiru ei tunnetusti siedä suljettuja, pimeitä paikkoja, mutta tuo vessa onkin yllättäen  ihan ok! Purut kyllä lentää oven alta, mutta emäntä on niin riemuissaan kehityksestä, että vaikka marmattaa, niin silti mielellään siivoaa.
• Me on oltu nyt muutamina öinä mahdottomia niinkuin Frieden ja Figon emäntä sanoo. Meillä se on ilmennyt niin, että kun emäntä nukkuu vielä parvekkeen ovi auki, me juostaan yöllä alakerrasta yläkertaan, siitä parvekkeelle ja rymistellään, sitten taas alakertaan, niin että portaat ryskyy. Samalla vähän jahdataan toisiamme, karvat pöllyää ja pikkuisen kiljutaan. Emännän pitää herätä ojentamaan meitä, laittamaan ovet kiinni ja teljetä meidät makuuhuoneen ulkopuolelle. Se ei käy ja niin me sitten raavitaan oven alalaitaa, kunnes emäntä taas avaa oven…
• Matolääkkeet otettiin toissa viikolla. Eläinlääkäri on ensi viikolla, ihan perusrokotukset ja samalla katsotaan yleiskuntoa. Miiru otti nappinsa perinteisen helposti, minä en. Emäntä sanoi vuokraavansa minut havaintokappaleeksi nostolaitteiden kouria suunnitteleville insinööreille: minun pienessä suussani on niin suuri puristusvoima, että sinne ei ujuteta mitään ylimääräistä ellen itse suostu suutani avaamaan. Mallintakaapas se ja ei tipu lastit kourasta. – En siis syönyt emännän antamana matolääkettä. Emäntä turhautui ja heitti muussaantuneen napin ruokakuppiini, josta kävin sitten itse syömässä sen. Damdadamdamdaa… Nyt kuulemma pyydetään se niskaan laitettavan lääkken resepti ensi viikon lääkärikäynnin yhteydessä.
• Meillä on se uusi aktivointilelu vielä esittelemättä, mutta on se postaus tulossa.

Mun puolesta moikka!
– Pipsu –

Tässä näkyy aika kattavasti mun naaman viiksivarustus. Tämä kuva on meidän hotellireissulta.  Me tosiaan on nukuttu aika lahjakkaasti sen reissun jälkeen, niin laitanpa minusta vielä toisenkin kuvan, että varmasti muistatte, mikä mun lempparinukkuma-asento on.

Mun viikset!

Nelivetotassutervehdys <3!

 Lepäilkää ja leikkikää, molemmat virkistää!
– Miiru –

Palava rakkaus

Kun me palattiin kotiin sieltä synttäreiltä, oltiin ihan väsyneitä. Halutiin vaan vähän ruokaa ja että voisi mennä nukkumaan. Mutta emäntä olikin avannut olohuoneen lattialle tuommoisen taljan oikenemaan, mentiin vähän nuuhkuttamaan – ja se oli rakkautta heti! Ei väsyttänyt enää yhtään.

Kuulemma talja oli ajateltu emäntää varten. Ai jaa. Se on nyt  meidän.

– Pipsu ja Miiru –

Ps. Oikeesti siis MUN ❤ ❤ <3!

– Pipsu-

Vallattiin tää. Meidän!

Minustakin tämä oli ihan jees.

Musta tuntuu, että tää ois oikeestaan mun selälle paras… damdadamdaa, slips slips.

Nuuuhhh! Ootko mun?

Ehdottomasti mun!

 

– Miiru, mee pois.

 

Joo, nyt on hyvä.

 

Oon nukkunut tässä nyt öisin. Emäntä saa pärjätä ihan itsekseen. Tää on Mun Kissanpeti. ❤

Lisäys klo 19.43:  Miirukin saa käyttää tätä joskus, niinku just nyt. Veikka syö semmoiset ruuat, josta minä en tykkää, niin voi se kiitokseksi vähän nukkua tässä.

– Pipsu –

Zzzzzzz…