Emäntä oli nyykähtää kaikenlaisten kiireellisten työtöiden tekemisen alle niin, että päivittäminen siiiirtyi ja siiiirtyi ja siiiirtyi. Paheksumme kissoissa! Onneksi tuli uusi vuosi – uuden ryhdistäytymisen aika.
Vaan ensin kerrataan joulua. Meistä kukaan ei ole aiemminkaan ollut kiinnostunut kuusesta, koristeista, kukista taikka kynttilöistä, ei kukaan eikä siis nytkään. Voimme laiskasti käydä nuuhkuttamassa kuusenoksaa tai joulukukkaa, mutta muuten saavat puolestamme olla. Ja henkilökunnan jouluruuat – nounou.
Arvatkaa, koetteleeko se Emäntämme itsetuntoa? Ei hassuja sattumuksia kerrottavaksi, ei mitään kuvia someen, ei sohvan alle kieriteltyjä koristeita, ei tassunjälkiä piparitaikinassa, ei ryskettä öiseen aikaan, ei edes pientä multakasaa kaivettuna pois kukkien juurelta. Kyllä lujahermoisempikin hooman kysyisi, mikä on vikana, kun ei mikään joulussa kelpaa?!
Onneksi on yksi ilonaihe rakkaalle Emännällemme. Jyrsimme joskus joulukorttien reunoja. Ei aina, ei edes joka joulu, mutta joskus saatamme istua korttien luona ja sutaista tassulla ne levälleen. Sitten valitaan joku erityisen nami kortti ja revitään siitä palasia. Voi sitä silmien tuiketta ja kiitollista katsetta!
Mitäpä kissa ei Emäntänsä iloksi [joskus] tekisi.
Kissat kertovat 