– Olen tyytyväinen pitkään viikonloppuuni. Ensin matkasin tutkimaan aluksellani valtakuntani ääriä ja pidin kovan komennon. Tuollaiset tottumattomat kuljettajat tarvitsevat alituista ohjeistusta enkä nuoresta iästäni huolimatta totta vieköön ollut mikään vaatimaton piipittelijä, kaukana siitä, ääneni kaikui komeasti. En ymmärrä, miksi palvelijatar ja muu kissaseurueeni katsoi toisiaan jotenkin hymyillen; kuulemma semmosta se oli ollut heilläkin aluksi. Häh?
– Uuteen paikkaan päästyäni otin tilan haltuun. Jostakin syystä minun toivottiin nuuhkivan taas villasukkaa, mutta päättäväisesti jätin sen huomioimatta. Sen sijaan pinkaisin tutustumaan muun muassa:
- jääkaappiin
- kylmiöön
- astianpesukoneeseen
- pesukoneeseen
- pyörätuoliin
- portatiiviin
- vessanpönttöihin
- useisiin vaatekaappeihin
- sähköhellaan
- puuhellaan
- saunaan
- kellariin
- kangaspuihin
- ikkunalautoihin
- kahvinkeittimeen
– Ihan kuin joku olisi henkäissyt nopeasti? Jostain syystä myöskin palvelijattareni hengitti usein tuolla lailla kiihtyneemmin, omituista käytöstä. Osoittautui, että vaikka olen valonnopeudella etenevä, olen myös erittäin näppärä, ketterä ja vikkelä elikäs _taitava_ kiipeilijä. Hurmasin kaikki kävijät viehkeydelläni, rajattomalla uteliaisuudellani ja itsevarmuudellani sekä suloisella kehräykselläni.
Asetuin päiväunille tähän aurinkoläikkään.
– Se villasukka? Osoittautui, että minun olisi pitänyt oppikirjanmukaisesti tutustua tämän alueen hallitsijattaren Tirren kanssa. En jaksanut jahkailla, niin livahdin ovesta ja menin nuuhkuttamaan Tirren nenää. Kai se hieman mietti, kuka tuossa käpäisi, mutta kyllä hallitsijatar hallitsijattaren tuntee. Kunnioituksesta toisiimme pidämme kuitenkin hieman etäisyyttä ja palvelijattareni mukaan se on hyvä versio näin ensivisiitillä.
Joku uusi? Huoh. Antaa vipeltää. Nämä mannut ovat minun, mahtuu tänne silti muitakin juoksemaan.
– Palvelijatar sanoi, että kohta lähdetään taas ajamaan takaisin sinne omaan kotiin. Minulle on kopassa oma matkavessa, noilla isoillapa ei olekaan. Olen kissaseurueeni kanssa muuten samaa mieltä, että tämä kissanpetikoko on sopiva. Ai niin, näettekö, tuossa kuvassa Kreivittärellä ja Johtajalla on v-a-l-j-a-a-t. Minullekin laitettiin tuommoiset vaaleanpunaiset, jolloin sain täydellisen _hepulin_. Yksikään jalkani ei _voinut_ toimia, koska ne inhottavat hihnat puristivat. Aaaaaaggghhh! Olen nyt vapautettu tuosta korsetti-ikeestä, kuulemma pikkuhiljaa totutellaan, EI.
Jokaiselle oma alue, tää toimii meillä. Ai se emäntä kans tähän?? Eeeeiii kai? Mihin se mahtuis?
Nyt me lähdetään matkaan, moikka!
-Teye –
Ps. Me annetaan ton väkkärän nyt hetki touhuta ja kertoa, lisätään sen nimikin kohta tuonne ylös. Se on ihan jees pentu, kunnioittaa vanhempiaan. Sillä on kyllä hyviä ruokia, me syödään sen raksut ja märkäruoka. Tai ei kaikkea, jätetään vähän sillekin. Tää yhteiselo saattaa ihan toimia, arvellaan. Me palataan kyllä kohtapuoliin taas ääneen.
– Pipsu ja Miiru –
