Vilkaisu jouluun

Emäntä oli nyykähtää kaikenlaisten kiireellisten työtöiden tekemisen alle niin, että päivittäminen siiiirtyi ja siiiirtyi ja siiiirtyi. Paheksumme kissoissa! Onneksi tuli uusi vuosi – uuden ryhdistäytymisen aika.

Vaan ensin kerrataan joulua. Meistä kukaan ei ole aiemminkaan ollut kiinnostunut kuusesta, koristeista, kukista taikka kynttilöistä, ei kukaan eikä siis nytkään. Voimme laiskasti käydä nuuhkuttamassa kuusenoksaa tai joulukukkaa, mutta muuten saavat puolestamme olla. Ja henkilökunnan jouluruuat – nounou.

Teye: ”Tämmöistä ajattelit? Tämä ole kanaa nähnytkään! Kenelle tämä on tarkoitettu?”

Arvatkaa, koetteleeko se Emäntämme itsetuntoa? Ei hassuja sattumuksia kerrottavaksi, ei mitään kuvia someen, ei sohvan alle kieriteltyjä koristeita, ei tassunjälkiä piparitaikinassa, ei ryskettä öiseen aikaan, ei edes pientä multakasaa kaivettuna pois kukkien juurelta. Kyllä lujahermoisempikin hooman kysyisi, mikä on vikana, kun ei mikään joulussa kelpaa?!

Onneksi on yksi ilonaihe rakkaalle Emännällemme. Jyrsimme joskus joulukorttien reunoja. Ei aina, ei edes joka joulu, mutta joskus saatamme istua korttien luona ja sutaista tassulla ne levälleen. Sitten valitaan joku erityisen nami kortti ja revitään siitä palasia. Voi sitä silmien tuiketta ja kiitollista katsetta!

Mitäpä kissa ei Emäntänsä iloksi [joskus] tekisi.

Vierähtävät vuodet, mutta nyt täällä jälleen!

Meillä on ollut kaikenlaista sitten edellisen uuden vuoden toivotuksen. Emäntä sai silmänsä toimimaan, mutta sitten alkoikin tapahtua. Emäntä ajoi keväällä 2017 autonsa lunastuskuntoon rysäyttämällä metsään aivan naurettavan helpossa paikassa, mutta minkäs mahtoi. Siinä samassa rytäkässä Pipsun koppa vaurioitui ja Pipsu karkasi. Kissaa etsittiin siellä 100 km kotoa, täysin tuntemattomalla paikkakunnalla kaikin mahdollisin keinoin kolme viikkoa – ja löytyi! Vieläkin emäntää itkettää ilosta se jälleennäkeminen. Kolarissa emännän selkä vaurioitui eikä vieläkään ole oikein kunnossa. Kolarin ansiota muuten on, että someen silloin hieman nihkeästi suhtautunut emäntä oli pakotettu opettelemaan Facebookin käytön yhdessä vuorokaudessa. Oli valtavaa tajuta, kuinka paljon sitä kautta sai apua ja kannustusta kissan etsintään.

Emännän äiti kuoli alkuvuodesta 2018. Tuli hautajaiset ja perunkirjoitukset, monenlaisia asioita hoidettavaksi. Emännän isän molemmat lonkat operoitiin ja nykyisin kävely sujuu varsin hyvin. Pientä tasapainon hakemista on, mutta kävelykeppi auttaa.

Emäntä on jatkanut entisessä työssään, mutta jo aikaa ennen koronaa hän oli sopinut työnantajan kanssa etätöihin siirtymisestä. Siksi me muutettiin vuoden 2019 alussa emännän lapsuusmaisemiin takaisin. Nyt menee jo nämä kissareviirit ihan hyvin, mutta kyllä se alku oli, voi voi. Viisi Feliway-haihdutinta puksutti yötäpäivää huuruja, villasukalla vaihdettiin hajuja, oli herkkuja kahta puolta ovea, puhuttiin lempeästi. Ja välillä ei puhuttu lempeästi!

Yksi iso asia oli kesällä 2017 Amoksen syntymä. Teye-mamma maukulainen sai, kiitos sympaattisen Edfu-kollin, kaksi pentua, mutta toinen pikkuinen ei valitettavasti ollut elinkelpoinen ja sai eutanasian heti seuraavana päivänä. Amoksesta on kasvanut varsinainen vilpertti: erittäin vahvatahtoinen, oman tiensä kulkija, emännän seuralainen, mutta missään tapauksessa ei-koskaan-ikinä-milloinkaan sylikissa. Ei!

Laitetaanpas kuitenkin tällainen toinenkin söppänä ensitreffikuva Amoksesta. Suloinen poju se on, sanoo emäntä, vaikka luonnetta riittää.

Hyvää uutta vuotta 2017!

Me ollaan kaikki täällä, helou! Ollaan hengissä, me varsinkin tosi hyvin.

Emäntä on pihissyt syksyn omien ja toisten sairauksien keskellä, siksi tämä blogikin oli hyllyllä. Emäntä näkee vähän vaihtelevasti edelleen – tuntuu, että silmät eivät aina kunnolla tarkenna lähelle katsoessa ja niinpä alkuvuodesta pitää käydä silmälääkärissä tutkimassa, onko asialle jotain tehtävissä. Tirren emäntä jatkaa hoitolaitoksessa oloaan ja Tirren isäntä odottaa uutta lonkkaleikkausta kevääksi, syksyn lonkkaleikkaus ja kuntoutuminen on mennyt ihan kivasti. Emäntä on oppinut puhumaan hieman sotea ja apuvälinettä ynnä ortopediaa ynnä sukkuloimaan eri kuntien terveydenhuollon nettisivusysteemien erilaisuudessa.Kevättä on järjestelty työnantajan kanssa niin, että emäntä voisi olla aiempaa enemmän etätöissä, mutta katsotaan nyt, miten suunnitelma alkaa oikeasti toteutua.

Meidän kuvat on otettu Vermon näyttelyssä 15.10. ihan valokuvaajalla paitsi Tirre  kotioloissa.

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille! Iloa, terveyttä ja toivoa!

Pipsu, Miiru, Teye ja Tirre sekä Emäntä

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kirkastuvaa

Emoemoinen oli  viime perjantaina kaihileikkauksessa ja nyt toipilaslomalla. Että on maailma kirkkaampi! Vaikka edelleen muutama viikko menee silmän haavojen paranemiseen, jonka jälkeen vasta on mahdollista mitata uusien linssien vahvuudet, silti on riemastuttavaa nähdä asteen paremmin. Aivot ovat pyörryksissä muutoksista ja välillä kävellessä huojauttaa: vasemmassa silmässä on vanhoilla arvoilla moniteholinssi, oikeassa pelkästään kauas näkevä linssi. Taivaanrannan maalaus olisi vieläkin se paras katselun muoto, tietokonetyöskentely on  vähän utuista. No, muutama viikko vielä, muutama viikko vielä…

Teye: Aika kirkas. Mut voisko olla vielä vähän kirkkaampi?

Olisi ihanaa päästä palaamaan  blogiin jo ihan kunnolla – tämä on nyt nopea ”Olemme olemassa ja elossa, ohoi!” -päivitys. Meillä on juttuvarastossa kesän hiiriä, Teijukka pakastamassa punaherukoita, Tirren puutarhakeinuntaa, Miirun turkki säihkymässä kesän eräänä aurinkoisista päivistä, Pipsu Go -pelin esittely ja tietenkin Teijukan Tsämppiooninauhat.

Täältä tullaan!
– Emoemoinen, Pipsu, Miiru, Teye ja Tirre –

Vilkkaita päiviä

Emoinen sai katraansa taas kyydittyä Tirren huomaan. Isot ovat sadesäästä huolimatta ulkona tarkastamassa reviiriään ja Teijukka puolestaan sisällä etsimässä kaikkia pilli- ja pussinsulkijakätköjään.  [Miten paljon pieni kissa voikaan kätkeä mattojen alle ja huonekalujen taakse tavaraa O.O?!] Tirre tarkkailee molemmissa paikoissa, että askareet sujuvat kurissa ja nuhteessa, joten emoisella on aikaa muistella menneitä päiviä.

Tirre: Tämä kuva on otettu aurinkoisena iltana, mutta näin kyllä tarkkailen noita nuoria, olipa pouta tai sade. Työnjohtajaa tarvitaan!

Tassulinnan emäntä kävi kylässä. Emoinen on edelleen aivan hämmästynt, kuinka Miiru tuli näytille varmaan viisi minuuttia kyläilijän saapumisesta. Normaalisti odotusaika on kaksi tuntia, kunnes Miiru astelee yläkerrasta alakertaan tarkastamaan, kuka istuu kahvipöydässä. Silloinkin ensin on luvassa varovainen tuijotus, livahdus ruokakupille ja sitten siirtyminen sohvan selkämyksen päälle tarkkailemaan. Nyt kaikki nopeutetussa tahdissa ja lisäksi pyörimistä jaloissa ja silittelyä. Wau, sanoo emoinen! Wau!

Miiru: Kissan Valinta, juunou. Aina on hauskaa hämmästyttää ihmistä. Ja tämä oli kyllä erittäin hyvä kissatäti, rauhallinen, toi tuliaisia, kehui kovasti, hyvä silittelijä.
Teye: Minä sain pussinsulkijoita    ❤ ❤ ! Ihan toooooosi paljon. Ja ne on _kaikki_ mun ❤ !
Pipsu: Mun täytyi merkata vierailija kaikilla mun tuoksuilla, ei ehtinyt erityisesti poseerata, ymmärrättehän. Puskin jalkoja ja puskin käsiä ja olin siliteltävänä, kiirettä semmoinen pitää. Ja sitten piti nuuhkia kengät! Oli  vaikka mitä kissaterveisiä, kovasti oli lukemista.

Sunnuntaina oli kissabloggareiden tapaaminen Helsingin kissakahvilassa. Emoista jännitti yllättävän paljon tämä ensimmäinen osallistuminen, vaikka olikin jo pitkään halunnut osallistua tapaamisiin. Tilaisuus oli tosi, tosi mukava eikä siinä äänten sorinassa ja kissojen ihailun keskellä ennättänyt enää ollekaan jännitellä. Sydämellinen kiitos niin kahvilalle, järjestäjille kuin osallistujille, oli helppo tulla ja olla ja tavata ihmisiä blogien takaa.

Herkullinen Kissantassu-suklaaleivos. Suosittelen!

Suuri ilo ja kiitos oli vastuuhenkilöiden tarjous kerätä tapaamisessa kolehtia edellisessä postauksessa kerrotun eläinsuojelutyön hyväksi. Kolehtia kertyi lopulta niin, että on mahdollista kustantaa IPANin yksi kokonaisen kylän rabiesrokotuskerta, sydämellinen kiitos!

Myös Trio MiuMau ja Herra Nilsson haluavat omassa blogissaan auttaa Kaukomaan eläimiä, kurkatkaapa linkistä. Iloinen, iloinen kiitos!

Emoinen on juuri ollut Kaukomaahan päin yhteyksissä ja seuraava askel ”oman kylän” avuksi on saada paikallinen eläinlääkäri pienen tiimin kanssa Ipanin tasokkaille, erittäin suosituille lyhytkurssille koulutukseen, niin että leikkausosaaminen vahvistuu ja paikallinen klinikka saa riittävästi instrumentteja leikkausten (varsinkin sterilointien) tekoon. Askel kerrallaan eteenpäin. Raportoidaan sitten taas aikanaan kuulumisia.

Emoisella on nyt luvassa mattopyykkiä, ikkunanpesua, marjojen säilöntää,  Tirren harjausta ja hoitolaitosvierailuja. Tirre on hankala tapaus karvan vaihtumisen aikaan, sillä vain Tirren emäntä on saanut tähän saakka kammata sitä, muille tulee noottia.

Tirre: Furminaattori POIS, karsta POIS, kampa POIS. Häivy!
Emoinen:  Tirre-kulta, vähän on pakko harjata, sulla on niin paksu turkki; ois ittelläskin kivempi, jos harjataan?
Tirre: Ei.

Tirren emännän kunto on heikentynyt heikentymistään. Välillä on pirteämpiä päiviä, mutta usein kovin unisia ja väsyneitä, jolloin syöminen ja juominen on tavallistakin vähäisempää. Jalkojen liikuntakyky on mennyt, käsiä pitäisi jaksaa jumpauttaa päivittäin, että sormet eivät ihan laiskistuisi käytön puutteessa. Kesäkuun kotilomasella Tirre kävi puskemassa emäntäänsä, osoitti tuntemisensa ja  hellyytensä nappaamalla kevyesti sormesta kiinni ja nuolemalla; vielä onneksi ovat kissa ja emäntä molemmat toistensa muistissa. Heinäkuussakin on tarkoitus saada kotilomanen aikaan niin kuin toki kuukausittain muulloinkin, jos vain Lewyn kappale -taudin eteneminen sallii. Iloitsemme yhteisestä ajasta päivä kerrallaan, jokainen uusi päivä on lahja.

Kesäpäivien ihanuutta kaikille!

– Emoinen ja katras –

Kaukomaan kissat ja koirat

Emoista painaa Kaukomaassa käydessään myös luonnon- ja eläintensuojelun kysymykset.

Hän tietää toki, että Tällainen Ohimenevä Vierailija voi vienosti esittää muutostoiveita, mutta parasta tietysti olisi voida asua paikan päällä pidempi jakso mieli muokata asenteita. Ja  pysyvän muutoksen aikaansaamiseksi muutostahdon on kuitenkin tultava paikallisesta yhteisöstä itsestään. Ulkopuolelta voi tukea taloudellisesti ja asenteellisesti, mutta pitkäkestoiseen työhön tarvitaan paikallisten omaa sitoutumista ja toiminnan merkityksen ymmärtämistä ja hyväksymistä.

Tuotantoeläinten olot eivät Kaukomaassa Emoisen – toki  hetkellisen, paikallisen ja lyhyen –  näkemän mukaan ole kovin kummoiset, mutta koska ne ovat tulonlähde, niistä pidetään kuitenkin parempaa huolta kuin suurimmalta osin itsekseen selviämään joutuvista koirista ja kissoista. Kyläkoiralaumat ovat tuttu näky niin maaseudulla kuin kaupunkien kaduilla. Lemmikkeinä koira tai kissa on todella harvinainen näky Emoisen yhteyksissä, olisiko aiemmin pari koiraa ja yksi kissa osunut kohdalle.

Emoinen on miettinyt, kuinka ottaa varovaisia askeleita kylämme yhteisön kanssa pieneläinten aseman parantamiseksi. Puutetta, köyhyyttä ja kärsimystä on  paljon pelkästään jo ihmisten parissa, joten on mietittävä, miten perustelisi ”hyödyttömistä” eläimistä huolehtimista.

Yksi paikallisia toimintaan motivoiva syy on estää rabieksen leviämistä. Kaukomaan viranomaiset toki  ovat ensisijaisesti vastuussa, mutta Emoisen kuuleman mukaan ratkaisu on usein koiralaumojen myrkyttäminen. Mutta jostain uusia pentueita aina ilmaantuu ja, koska koirat ovat leikkaamattomia ja rokottamattomia, rabieskierre jatkuu. Sama pätee kissojenkin kohdalla. Kolmas paljon rabiesta levittävä nisäkäs on kettu, jonka rokottamiseksi syötävillä rokotepaloilla  meillä Suomessakin erityisesti itärajalla kamppaillaan.

Alkuvuoden matkalla Emoinen keskusteli ensin sekä kylän presidentin että kylävanhimpien kanssa, mitä mieltä he olisivat tämäntyyppisestä yhteisöprojektista. Presidentti (nainen)  tiesi heti, mistä rabieksessa oli kyse ja miten koirien ja kissojen hoitaminen voisi hyödyttää kylää. Hän oli jopa itse joskus rokotuttanut kyläkoiria omalla kustannuksellaan. Vanhimmat pohtivat, että kyläläisille tarvittaisiin ensin koulutusta ymmärtää rokotuksen merkitys: he tietävät vain, että koiran purema ”can make you mad”; ”voi tehdä sinut hulluksi”.

Paikallinen eläinlääkärikin oli hankkeelle myönteinen, jos rahoitus ja vapaaehtoisten avustajien kouluttaminen saataisiin käyntiin. Emoisen silmävaivat ovat hieman viivästyttäneet asian kehittelyä Suomen päässä, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa eteenpäin.

Tuon kuvasarjan punaisen kissan kohdalla tapahtui hyvä muutos. Se oli heitetty pentuna pahvilaatikossa  maantielle selviämään ja jostakin syystä paikalle osunut läheisen talon emäntä heltyi paikallisten tapojen vastaisesti ottamaan kissan hoiviinsa.  Se sai oman kodin ja eläinlääkäri on nyt hoitanut silmät, korvat ja nenän, madotuksen ja rabiesrokotuksen ja kuntoa seurataan säännöllisesti ynnä rokotetaan ja madotetaan. Kun kysyin kollin kastroinnista, se herätti eläinlääkärissä hämmentynyttä hymyä. Heitä ei ole koulutettu sellaisiin toimenpiteisiin, juuri ja juuri uroskoirien kastrointi voisi onnistua. Mutta hän lupasi kysellä isommista kaupngeista, josko kuka osaisi leikata kollin.

Kissa (kainoista kysymyksistäni huolimatta kissan erikseen nimeäminen kuulosti paikallisista hassulta vaihtoehdolta, joten se on Kissa, ”pilli” teluguksi) on ottanut talon emännän omakseen, kehrää hänelle ja tulee nukkumaan viereen.

Emoinen innostui kovin saadessaan tämmöisen vinkin.  Jospa tätä kautta löytyisi paikallinen yhteistyötaho tai ainakin neuvoja, kuinka edetä. Ja kaikkien teidän lukijoiden vinkit otetaan kiittäen vastaan!

-Emoinen-

Ps. Kissojen neuvot kans, pliis, ja oikeestaan ekaks, koska kissat on niin parhaita!
Ja vaikka noilla vinkatuilla sivuilla  ei taida olla kissojen kuvia,  tuosta linkistä saa  itselleen Kaukomaan kummieläimen! – Miiru, Pipsu, Teye ja Tirre –

Uusi lelurakkaus

Pilli <3.

Pilli ❤ , pilli ❤ , pilli ❤ , pilli ❤ , pilli <3!

-Teye-

LISÄYS: Mua kiellettiin ottamasta Tirren emännän pillejä juomalaseista. Mut saatiin kiinni itse teosta pari kertaa, niin tuli noottia. Tarvitsee kuulemma nyt kotilomasellaan itse ne pillit. Käsissä ei enää oikein ole voimaa pidellä painavaa lasia, joten häntä juotetaan ja helpointa on juoda pillillä.

Juhannusneidot

Emoinen: Pupuset, otetaanko kuvia? Olisi tämmöinen ihana kissankello-apila-kaunokais-hiirenvirnakukkaseppele? Kissaneidot suloisessa suvessa? Vähän poseeraisitte?

Teye: Mikä juttu tää on? Niinku joulu vai miks pitää olla kuvassa?

Teye: Kiellettiin syömästä tätä.

Pipsu: Tokihan me teemme niinkuin haluat. Ideasi ovat aina toimivia ja meillä on niin kovin hauskaa yhdessä.Pipsu: Valtiattareni, toiveesi on suurin iloni.

Pipsu: …Sähikäinen, nyt sitten samaan maaliin…
Teye: Näinkö…?Teye: Minulla on tosi kivaa.

Pipsu: Jees. Pääsit perintöprinsessaksi. Ja nyt katso ammattilaista.

Pipsu: Oiiiii, mikä yllätys! Minäkö Talon Juhannuskissa 2016?! Ihanaa, ihanaa, kiitos!

Emoinen: Sehän meni kivasti! Nyt sitten odotellaan, että Miiru ja Tirre tulee sisälle ja otetaan heistäkin kuvat.

Pipsu: Joo, tosi kiva idea! Otetaanko ihan perinteeksi? Ensi vuonna uudestaan?

*****

Kaikille ihanaa kesäaikaa, niin palvelusväelle kuin heidän ihanan omapäisille,
mutta silti niin viisaille tassukuninkaallisille!
– Emoinen-

Meiltä kanssa kesäheiniä ja suvituulia, hyviä hiirujahteja ja perhoshyppyjä!
– Pipsu, Miiru, Teye ja Tirre –

Rauhaa ja hiljaisuutta

Hmmm. Täytyy harjoitella kesälomalaisten tuloa varten. Jos olen aivan liikkumatta tässä, kenties ne eivät huomaa minua. Siis Hupakko ja Sähikäinen.

Ei. On se parempi kiivetä ylemmäs.

Jeppp.

Oma tila on tarpeen. Välillä tarvitsee rauhaa ja hiljaisuutta <3!

-Tirre –

Pipsun debyytti

Olimme Turussa näyttelyssä huhtikuun lopussa emännän ystävän kyydillä. Tai siis Teyenkin piti olla, mutta tällä kertaa typykkä teki ehdottoman stopin jo ennen eläinlääkärin pöytää eikä missään tapauksessa suostunut tulemaan ulos kopasta. Odoteltiin ja rauhoiteltiin, juteltiin ja rapsuteltiin, mutta mikään ei muuttanut Teijukan vakaumusta pysyä kopassa. Sähikäinen vietti päivän siis autossa, oli hiekkis, ruokaa, juomaa ja kaikki penkit nukkualustana. Emoinen kävi juttelemassa aina välissä ja piti huolen, että oli varjoinen pysäköintipaikka.

– Siispä minä, kreivitär Pipsu Pippuri, edustin catwalkilla meitä. Ajatelkaas, olin elämäni ensimmäisessä näyttelyssä. Minua sai nostella ja kantaa olkapäällä väkijoukossa, tuomari sai tutkia ja katsella, avustaja sai nostella ja esitellä, näyttelyvierailijat saivat ohjatusti silittää minua – aivan ihanaa. Mä niin oon näyttelykissa.
– Tuli tämmöiset prenikat. Hieno nauha ja mitali.
– Tuomarin paperissa lukee, että minulla on ”strong body”. Nooo, siitä voidaan keskustella, minusta minä olen mieluummin ”pehmeän muodokas”.

Emoista ilahduttaa arvostelusetelissä erityisesti, että silmien sanotaan olevan ilmeikkäät ”Expressive”(Niin totta!) ja yleisvaikutelma on ”Very sweet” (Juu!).

Mitalikahvitusta odotellen,

– Pipsu –

Ps. Oli tosi kiva nähdä kaikkia ”Blogeista-tuttuja” kissoja ja ihmisiä! Terveisiä täältä koko kaartilta niin henkilökunnille kuin käpäläväelle.

Kaikkien ihanien kissablogien sekä lukeminen että kommentointi ynnä  vastaaminen tänne kommentteihin on nyt erittäin viiveellistä tämän vaivaisen näkökyvyn takia, olen pahoillani. Mielessä olette sitäkin tarkemmin ja rakkaasti! – Emoinen –